Jyväskylän kirjamessuilla, marraskuussa 2019, keskustelin Ville Hännisen kanssa Raivosta. Paitsi lapsihahmon kirjoittamisesta, Raivon syntyhistoriasta, tieteellisen ja taiteellisen kirjoittamisen yhtäläisyyksistä ja eroista, pääsin puhumaan myös kirjan avaavasta Eeva-hahmosta. Raivo ei kuitenkaan ole autofiktiota, vaan Eevan kautta pyrin pikemminkin luomaan metafiktiivisen tason, jonka myötä riippuvuutta ja siitä toipumista kuvaava romaani esittää kysymyksen lukemisen – ja kirjoittamisen – parantavasta, identiteettejä sekä maailmaa muuttavasta voimasta.
Myöhemmin samana messupäivänä kohtasin Kirjaharju-lavalla Sofi Oksasen ja Oriveden kirjoittajalukion opiskelijoita, joiden kanssa keskusteltiin muun muassa Raivon ja Sofi Oksasen viime syksynä ilmestyneen Koirapuisto-romaanin äideistä sekä taustatyöstä, jota näitä kirjoja varten piti tehdä. Omien haastattelujeni ohella toimin messuilla myös haastattelijana paneelissa, jossa pureuduttiin Idiootti-kustantamon julkaisemaan kirjaan Kellariloukko ja muita esseitä. Girardia suomentanut runoilija Olli Sinivaara, nykykulttuurin tutkimuksen emeritusprofessori Erkki Vainikkala ja minä keskustelimme Girardin Dostojevski-tulkinnoista mimeettisen teorian kannalta ja laajemminkin René Girardin ja kaunokirjallisuuden yhteyksistä – siitä, voiko kaunokirjallisuus tarjota psykologista tietoa – sekä Girardin ”runousopista”. Kyseisestä tematiikasta olen hiljattain kirjoittanut myös kolumnin (löytyy julkaisusta Avain 3/2019).
Eeva Rohas 