Olen hiljattain allekirjoittanut edustussopimuksen maailmalla mainetta niittäneen Elina Ahlbäck Literary Agencyn kanssa, ja Raivon käännösoikeudet on jo myyty Bulgariaan Perseus-kustantamolle!
Verkkomessut
Keskustelin Kirjamessut verkossa -tapahtumassa Jaakko Yli-Juonikkaan ja Riikka Ala-Harjan kanssa faktan ja fiktion rajankäynnistä kirjallisuudessa ja toisaalta mediassa. Mikä on kaunokirjallisuuden tehtävä aikana, jolloin keksitty luikertelee uutisina esitettyihin teksteihin ja toisaalta jopa valtion johtaja saattaa määritellä faktan valeuutiseksi? Onko moniäänisyyden lisääntyminen yhteiskunnallisessa keskustelussa sittenkään hyvä asia?
Itse näen kirjallisuuden, fiktiivisenkin, olevan lopulta totuuden asialla siinä missä todellisuutta vääristelevät valeuutiset ja ylipäätään disinformaatio vievät siitä kauemmas. Kirjallisuus on peili ja paljastaja ja tutkii omilla keinoillaan herkeämättä sitä, mitä tapahtuu todella ja mikä meitä liikuttaa. Keskustelussa tuli myös todettua, miten perverssi on nykypäivän (median) suhde faktaan ja fiktioon: yhtäältä sepitettä saatetaan tarjoilla ja ottaa vastaan uutisena ja toisaalta itsensä sepitteeksi julistavasta fiktiosta yritetään kaivaa esiin kirjailijan elämää ja todellisia kokemuksia. Tähän liittyen hartaana toiveena niille, joilla on valtaa vaikuttaa siihen, miten kirjallisuudesta puhutaan (esim. aikakauslehdissä): voisiko juttuja tehdä muustakin kulmasta kuin siitä, mikä kirjassa on omaelämäkerrallista? Eihän anneta kirjallisuuskeskustelun lipua biografismiin, vaan luodaan kaunokirjallisuudelle tilaa ja vapaus merkitä tekijästä ja tekijän elämästä irrallaan, kirjallisuuden omilla ehdoilla? Paljolti ns. autofiktiobuuminkin voi nähdä paitsi median ruokkimana myös sen synnyttämäna ilmiönä; omaelämäkerrallisuus kun on vastaanottotapahtumassa läsnä vain, jos kirjan ympärillä käyty keskustelu ohjaa kyseistä lukureittiä kohti ja tarjoilee aineksia, joista käsin lukija
voi tirkistellä ja perata tekstistä kirjailijan elämää teoksen muun merkityspotentiaalin ohittaen. Viime kädessä kaikessa kaunokirjallisuudessa on mukana myös jotain koettua, mutta tekijän kokemusten esiin kaivaminen ei välttämättä johda teoksen syvempään ymmärtämiseen vaan pelkästään reduktionistiseen tulkintaan.
Pohdittaessa tarinataloutta avautuu kuitenkin myös lohdullinen näkökulma: se, että voidaan ja on tarpeellista puhua tarinan vaaroista tai vaikkapa riskistä, joka liittyy yhden ja saman kertomuksen toistamiseen yhä uudelleen ilman vaihtoehtoisia näkökulmia, paljastaa toisaalta kolikon (kirjailijan kannalta) valoisan kääntöpuolen, nimittäin sen, että tarinoissa on voimaa; niiden potentiaali vaikuttaa ja muuttaa maailmaa ei ole hävinnyt mihinkään.
Jyväskylän kirjamessut 2019
Jyväskylän kirjamessuilla, marraskuussa 2019, keskustelin Ville Hännisen kanssa Raivosta. Paitsi lapsihahmon kirjoittamisesta, Raivon syntyhistoriasta, tieteellisen ja taiteellisen kirjoittamisen yhtäläisyyksistä ja eroista, pääsin puhumaan myös kirjan avaavasta Eeva-hahmosta. Raivo ei kuitenkaan ole autofiktiota, vaan Eevan kautta pyrin pikemminkin luomaan metafiktiivisen tason, jonka myötä riippuvuutta ja siitä toipumista kuvaava romaani esittää kysymyksen lukemisen – ja kirjoittamisen – parantavasta, identiteettejä sekä maailmaa muuttavasta voimasta.
Myöhemmin samana messupäivänä kohtasin Kirjaharju-lavalla Sofi Oksasen ja Oriveden kirjoittajalukion opiskelijoita, joiden kanssa keskusteltiin muun muassa Raivon ja Sofi Oksasen viime syksynä ilmestyneen Koirapuisto-romaanin äideistä sekä taustatyöstä, jota näitä kirjoja varten piti tehdä. Omien haastattelujeni ohella toimin messuilla myös haastattelijana paneelissa, jossa pureuduttiin Idiootti-kustantamon julkaisemaan kirjaan Kellariloukko ja muita esseitä. Girardia suomentanut runoilija Olli Sinivaara, nykykulttuurin tutkimuksen emeritusprofessori Erkki Vainikkala ja minä keskustelimme Girardin Dostojevski-tulkinnoista mimeettisen teorian kannalta ja laajemminkin René Girardin ja kaunokirjallisuuden yhteyksistä – siitä, voiko kaunokirjallisuus tarjota psykologista tietoa – sekä Girardin ”runousopista”. Kyseisestä tematiikasta olen hiljattain kirjoittanut myös kolumnin (löytyy julkaisusta Avain 3/2019).
Raivo kantaesitetään Jyväskylän Kesässä
Saga Elgland (koreografia ja tanssi), Visa Niemelä (koreografia ja tanssi), Eeva Rohas (käsikirjoitus ja esiintyminen), Jussi Tunkkari (äänisuunnittelu), Marko Lahti (lavastus) ja Antti Viitamäki (puheosuuksien äänitys)
Tuotanto: Saga Elgland Company
Kesto n. 45 min
ikäsuositus: 12+
Tanssin kentän valloittavan tulokkaan Saga Elgland Companyn uusi näyttämöteos RAIVO kantaesitetään Jyväskylän Kesässä. Eeva Rohaksen samanniminen romaani (Otava 2018), joka valittiin EU:n kirjallisuuspalkinnon vuoden 2019 ehdokkaaksi, kääntyy näyttämöllä musiikiksi, vahvan fyysiseksi liikekieleksi ja odottamattomaksi performanssiksi. Kaunokirjallisen sisarensa tapaan RAIVO käsittelee riippuvuutta sekä riippuvuudesta toipumista. Teoksessa proosafragmenteista koostuva kuunnelma sulautuu elektroniseen musiikkiin akrobatian ja tanssin kommunikoidessa niin aggression kuin haurauden eri sävyissä.
Liput: 24/14 € myynnissä verkkosivuillamme ja Lippupisteen toimipisteissä.
Esitykset festivaaliviikolla:
To 4.7. klo 17.00
La 6.7. klo 19.00
Euroopan Unionin kirjallisuuspalkintoehdokkaat Akateemisessa kirjakaupassa
Akateemisen kirjakaupan kohtaamispaikalla keskusteltiin lauantaina 13.4. Raivosta, Taivaasta, Bombträdgårdenista sekä Sömnöstä. Omasta ja Raivon puolesta kiitän haastattelusta Sinikka Vuolaa, jonka kanssa pohdin romaanini kieltä ja kerrontaa, alkoholismia kaunokirjallisen teoksen aiheena sekä toisaalta sitä, miten puhua kirjallisuudesta muuten kuin aihe- ja teemavetoisesti. Ja mehän puhuimme: kielestä ja kärpäsistä, metatasosta, kertomisen maailmaa muuttavasta performatiivisesta voimasta!
Onnistuneimmat kannet 2018
Piia Ahon suunnittelmat Raivon kannet palkittiin Suomen kirjataiteen komitean ”Vuoden 2018 kauneimmat kirjat” -juhlassa maaliskuussa 2019. Onnea Piialle ja muille palkituille! Ja lopuksi vielä kiitos, Piia, kun Raivo pääsi sinun suunnittelemiisi nahkoihin, joissa on tarkemmin katsottuna kaikki: kaksi Raivoa (peto ja uhri, joka ei jääkään uhriksi), kolmio (väärinpäin käännetty), putoilevat keltaiset lehdet, ja kirjaimissa veri, jo kuivunut. Ja valo. Tunne.
Raivo on valittu EU:n kirjallisuuspalkintoehdokkaaksi!
Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon kuluvan vuodenehdokkaat on valittu. Ne ovat Mia Franckin Bombträdgården / Pommipuutarha (Förlaget / Teos), Heikki Kännön Runeberg-palkittu Sömnö (Sammakko), Piia Leinon Taivas (S&S) ja Eeva Rohaksen Raivo (Otava).
Suomen vuoro olla mukana kisassa koittaa kolmas vuosi, kuten kuten muidenkin jäsenmaiden. Kolme vuotta sitten Suomen voittajaksi valittiin Selja Ahavan romaani Taivaasta tippuvat asiat, jonka käännösoikeuksia sittemmin ostettiin lähes 20 maahan.
Euroopan unionin kirjallisuuspalkinnon tarkoituksena onkin edistää eurooppalaisen nykykirjallisuuden näkyvyyttä. Kuusi vuotta sitten Suomen voittaja oli Katri Lipson, yhdeksän vuotta sitten Riku Korhonen.
Suomen voittaja julkaistaan toukokuun loppupuolella. Palkinto on 5000 euroa.
Diversiteetti!
Esseeni ”Miksi rakastan Harry Salmenniemeä” ilmestyi Markku Eskelisen ja Leevi Lehdon toimittaman megateoksen Suo, kuokka ja diversiteetti osassa Omega mm. Antti Arnkilin, Juri Joensuun, Tiina Käkelän, Raisa Marjamäen, Maria Matinmikon ja Satu Taskisen kirjoitusten seurasta. Huikea kokonaisuus, kannattaa tutustua!
Sähkö goes Tampere
Raivon tanssikäännös lennähti Sähkö goes Tampere -klubin mukana Tampereelle 1.12.2018. Tapahtumassa Tarinatehtaan lavalla nähtiin myös Suvi Valli, Ville-Juhani Sutinen ja Erillinen kuoppa (sis. Ester Muori Leppä ja Olli-Pekka Tennilä, Ist, Hegel & Köpi). Oli Sähköistä! Syntyi dialogia – yllättävän monenlaista, kuten toteaa Anna Elina Isoaron kanssa tapahtuman organisoinut Ville Pirinen:
”Justiinsa tuossa kuukauden ajan edisteltiin taiteita pop-up kirjallisuustalossa Tampereen Tarinatehtaalla. Monentyyppistä juttua ehti siellä olla/tapahtua/kehittyä. Ehkä best oli yleinen monitaiteisuus missä sarjishommat, sanataidehommat, musahommat, runohommat, tutkimushommat, nuorten avomikkeily ja teatterilliset hommat mahtu kaikki sopuisasti samaan halliin.
IHAN KREISI esimerkki tästä on tallentunut Mikko Vareksen ”näppäämään” valokuvaan. Taustalla roikkuu Sauli Salomaan aforismi, jonka Aiju Salminen pistävästi visualisoi. Kuva on otettu esityksestä jossa Eeva Rohaksen teksti (kirjasta Raivo) muuntui akrobaattiseksi nykytanssitykittelyksi. Teokset (aforismi & tanssi) eivät siis sinänsä liittyneet toisiinsa muuten kuin siten että ne olivat koettavissa yhtä aikaa samassa tilassa. Nyt sitten tämä Mikon otos tuo odottamattoman valokuvataide-BONUSLEVELIN aforismin leijumisiin. Eihän tämmöistä ois voinu KUKAAN suunnitella! Kyllä taide on parasta huumetta.”
Helsingin Kirjamessut
Aleksi Pöyry ja minä keskustelimme kielestä, tahdosta, tunteen ja järjen välisestä dialogista sekä tarinoiden voimasta (parantaa maailmaa!). Otavan lavalla seuraamme liittyi Pirjo Hassinen ja puhuttiin muun muassa rakkaudesta ja seksistä kirjoittamisesta sekä siitä, mikä Raivoa ja Pirjo Hassisen tuoretta romaania Pareja yhdistää: ajatus siitä, että paha mutta myös hyvä siirtyy ihmisestä toiseen kuin tarttuva tauti tai viestikapula.
Eeva Rohas 